Eduskunta on hyväksynyt joulukuussa 2024 oppimisen tukea koskevat uudet lait, jotka tulevat voimaan 1.8.2025. Oppimisen tuen muutoksilla pyritään selkeyttämään ja yhtenäistämään tukimuotoja. Jatkossakin kaikilla oppijoilla on oikeus oppia ja saada tukea koko opinpolun ajan.
Perusopetuksessa ryhmäkohtaiset tukimuodot ja oppimista tukevat opetusjärjestelyt ovat käytössä jokaisessa opetusryhmässä. Nämä luovat pohjan laadukkaan opetuksen ja tuen toteuttamiselle. Valtion koulukodin koulun opetus pohjautuu hyvinvointi – ja vahvuuspedagogiikkaan.
Valtion koulukodin koulun toiminta perustuu inkluusion periaatteisiin ja arvoihin, joiden tavoitteena on taata jokaiselle oppilaalle sivistykselliset oikeudet eli mahdollisuus oppia, kasvaa ja kehittyä osana yhteisöä. Koulukodin koulun toiminta kytkeytyy myös vahvasti tulevaisuuden rakentamiseen. Perusopetuksen loppuun saattaminen ja jatko-opintomahdollisuuksien varmistaminen ovat keskeisiä tavoitteita, sillä ne luovat perustan lapsen itsenäiselle elämälle ja osallisuudelle yhteiskunnassa. Perusopetus muodostaa kuntouttavan kokonaisuuden koulukodin hoidon ja kasvatuksen kanssa.
Valtion koulukodin koulun oppilaat saavat oppilaskohtaista tukea
Opetus Valtion koulukodin koulussa järjestetään siten, että se huomioi oppijoiden erilaiset yksilölliset tarpeet, koulunkäyntikyvyn ja erityisen elämäntilanteen, varmistaen kaikille heidän tilanteeseensa sopivan tuen ja oppimismahdollisuudet. Tukea annetaan säännöllisesti ja tukitoimissa huomioidaan aina oppilaan etu, jotta hän saa mahdollisimman hyvän tuen oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä.
Koulunkäyntikyvyn huomioiminen näyttäytyy usein hitaammin ja joustavammin etenemisellä opinnoissa. Tavoitekokonaisuuksittain etenevä oppilas opiskelee hänelle laaditun suunnitelman mukaisesti yhdessä tai useammassa oppiaineessa tavoitekokonaisuuksittain vuosiluokittain etenemisen sijaan.
Oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvia oppilaskohtaisia tukitoimia voivat olla esimerkiksi:
- erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa
- tulkitsemispalvelut
- avustajapalvelut
- apuvälineet
- poikkeavat opetusjärjestelyt: perusopetuksen oppimäärästä tai paikallisen opetussuunnitelman tavoitteista poikkeaminen. Tavoitekokonaisuuksittain opinnoissa eteneminen.
Tällä hetkellä tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden tuen tarvetta ja tukitoimia arvioidaan lukuvuoden 2025–2026 aikana
Opettajat arvioivat oppilaan tuen tarvetta ja huoltajilla on mahdollisuus osallistua arviointiin. Tarvittaessa siihen osallistuvat myös opiskeluhuollon ammattilaiset ja muut asiantuntijat. Oppijan näkökulmat huomioidaan hänen ikänsä ja kehityksensä mukaisesti. Tuen tarpeen arvioinnin yhteydessä laaditaan tuen toteuttamista koskeva suunnitelma ja tukitoimista tehdään hallintopäätös, josta käy ilmi oppilaskohtaiset tukitoimet. Ennen päätöksen tekemistä kuullaan oppilasta ja huoltajaa, jotta heidän näkemyksensä huomioidaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Tiedonsiirto
Sujuvalla tiedonsiirrolla varmistetaan tuen ja koulunkäynnin jatkuminen, esimerkiksi silloin, kun oppija siirtyy Valtion koulukodin kouluun, vaihtaa koulua tai siirtyy toiselle asteelle opiskelemaan.
Uusien oppilaiden pedagogiset asiakirjat pyydetään toimittamaan viipymättä koulun apulaisrehtorille tuen tarpeen arviointia ja opetuksen suunnittelua varten. Yhteystietoihin pääset tästä
Lisätietoa
Lisätietoa tuen uudistuksen etenemisestä saa koulun apulaisrehtorilta elokuussa 2025 sekä
Maija Loukonen
oppimisen tuen suunnittelija
maija.loukonen@valtionkoulukodit.fi