Sijaishuollossa olevat lapset ja nuoret kantavat usein mukanaan monia kuormittavia kokemuksia, jotka vaikuttavat heidän hyvinvointiinsa, vuorovaikutustaitoihinsa sekä turvallisuuden ja luottamuksen tunteeseen. Siksikin heidän arkensa tukeminen ei voi rajoittua pelkästään lastensuojelun lakisääteisiin palveluihin. He tarvitsevat ympärilleen yhteisöjä, joissa he tulevat nähdyiksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi – niin koulussa, harrastuksissa, nuorisotyössä kuin muissa palveluissa.
Kouluterveyskyselyn 2025 tulokset osoittavat, että sijaishuollossa olevat lapset ja nuoret kokevat enemmän yksinäisyyttä, turvattomuutta ja mielenterveyden haasteita kuin muut nuoret, ja moni jää edelleen palvelujen ulkopuolelle tai kokee, ettei tule kuulluksi.
Yhteistyö eri toimijoiden välillä voi olla nuorelle elinehto. Sijaishuolto koetaan kuitenkin joskus mutkikkaana toimintaympäristönä. Käytänteet ja lastensuojelulaki saattavat joskus tuottaa sellaisia tilanteita, jossa työntekijä toteaa selkeämmäksi ja turvallisemmaksi välttää koko tilannetta.
Tästäkin syystä laadimme Mun mentori hankkeen työskentelyiden pohjalta muistilistan, joka kokoaa yhteen keskeisiä periaatteita ja vinkkejä toimijoille, jotka kohtaavat sijoitettuja lapsia ja nuoria ja sijaishuollon työntekijöitä.
Muistilista sijaishuoltoyhteistyöhön
- Tue varhain
Tunnista huoli ajoissa ja auta nuorta kiinnittymään arkeen ja yhteisöihin. - Pysy rinnalla
Nuori tarvitsee pysyviä turvallisia aikuisia. Pidä yhteyttä myös asuinpaikan vaihtuessa. - Kuule nuorta ja vahvista osallisuutta
Nuori on oman elämänsä asiantuntija. Kuule hänen mielipiteitään ja suunnitelkaa häntä koskevat asiat yhdessä. Osallisuus lisää nuoren kokemusta tuesta ja arvostuksesta – myös silloin, kun kaikki toiveet eivät voi toteutua. - Suhteet ennen palveluja
Palvelut luovat raamit ja turvaavat arkea mutta nuoren hyvinvointi rakentuu ennen kaikkea merkityksellisistä ihmissuhteista. Rooli tai titteli ei ratkaise, vaan yhteys nuoreen. - Tee yhteistyö helpoksi
Luota muihin ammattilaisiin. Huolehdi tiedonkulusta, rooleista ja yhteisistä käytännöistä. Sovi retkistä, kuvista, sometuksesta ja erityistoiminnasta nuoren sijaishuoltopaikan kanssa. - Toimi trauma- ja kriisitietoisesti
Rauhallisuus, ennakointi ja lupausten pitäminen rakentavat turvaa – erityisesti nuorille, jotka elävät epävarmuuden keskellä. - Vähennä leimaa – vahvista toivoa
Sijoitettu nuori voi joutua erilleen perheestään ja kavereistaan, mikä lisää riskiä ulossulkemiseen ja kielteisiin vertaisvaikutuksiin. Purkamalla ennakkoluuloja ja reilulla läsnäololla vahvistat nuoren kokemusta omasta arvosta ja mahdollisuuksistaan.
Mitä ajatuksia muistilista sinussa herättää? Miten voisimme kehittää yhteistyötä entisestään?
Mun mentori- hankkeen työntekijät:
Ville Kämäräinen
projektipäällikkö
Valtion koulukodit
Puhelin: 029 524 4087
etunimi.sukunimi
@valtionkoulukodit.fi
Päivi Korhonen
erityisasiantuntija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Puhelin: 050 428 0607
etunimi.sukunimi@thl.fi