Johanna Barkman kirjoitti rakkaudesta lastensuojelussa Valtion koulukodeissa toteutetun Oma Boxi -kiertueen pohjalta.

Valtion koulukodit - Johanna Barkman kirjoitti rakkaudesta lastensuojelussa Valtion koulukodeissa toteutetun Oma Boxi -kiertueen pohjalta.

Kuva: Sara Helfenstein

Vuonna 2024 Pesäpuun kehittämispäällikkö Johanna Barkman toimi osa-aikaisena työntekijänä Valtion koulukodeilla ja yhtenä hänen työtehtävistään oli toteuttaa Oma Boxi -valmennuskiertue eri koulukotiyksiköissä. Kiertueella Johanna valmensi työntekijöitä, mutta kohtasi myös nuoria. Hän on kirjoittanut havainnostaan Pesäpuun blogissa sijaishuollon juhlapäivä Care Day’n kunniaksi julkaistun blogitekstin, jossa hän avaa rakkauden merkitystä sijaishuollossa.

”Rakkaus sijaishuollossa on ollut minulle tärkeä teema jo monen vuoden ajan. Rakkaudesta puhuminen ei ole vain joidenkin vain tällaisten kukkahattutätien oikeus, jollainen koen olevani, vaan se on keskeinen osa kaikkien sijaishuollossa olevien lasten ja aikuisten arkea. Vaikka rakkaus ei aina ilmene perinteisillä tavoilla sijaishuollossa, se on silti olennainen osa lasten ja nuorten tukea ja hoitoa. Kiertueella huomasin, kuinka koulukodeissa vallitsee empaattinen ja lasta kunnioittava ilmapiiri, mikä teki rakkauden teeman liittämisestä siihen luontevaa ja helppoa.”, Barkman avaa.

Valtakunnallisen lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuun Suomeen tuomaa sijaishuollon juhlapäivä Care Day’ta vietetään aina helmikuun kolmantena perjantaina. Tänä vuonna päivää juhlitaan 21.2. Päivän teema on tänä vuonna Rakkaus lastensuojelussa. Care Day’n tarkoitus on juhlistaa sijaishuollon onnistumisia samalla tiedostaen, että lastensuojelussa on myös kehittämistarpeita, joita ei ole tarkoitus häivyttää. Juhlan tarkoituksena on hälventää lastensuojeluun liittyvää stigmaa ja antaa arvoa lastensuojelussa tapahtuvalle hyvälle.

Lue blogijuttu tästä:

Johanna Barkman

Johanna Barkman
Erityisasiantuntija