Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa 1.8.2025 alkaen.
Valtion koulukodin koulun perusopetuksen ja tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) järjestyssäännöt
Kouluaikaan sisältyy lukuvuosisuunnitelman ja lukujärjestyksen mukainen koulupäivä, kouluruokailu, välitunnit sekä koulun järjestämät retket, leirikoulut, liikuntapäivät, juhlat ja muut tilaisuudet sekä aika, jonka oppilas käyttää koulutiloihin siirtymiseen ennen ja jälkeen lukujärjestyksen mukaisen koulupäivän koulurakennuksessa. Kouluaikaan luetaan välitunnin mittainen 10 minuutin aika ennen ja jälkeen lukujärjestyksen mukaisen koulupäivän. Koulun oven taakse ulos voi saapua aikaisintaan 10 minuuttia ennen koulupäivän alkua.
Oppilas siirtyy asuinyksiköstä oppitunnille riittävän ajoissa, jotta oppitunti alkaa ajallaan. Koulupäivän loputtua oppilas siirtyy välittömästi asuinyksikköön. Koulualueena pidetään koulurakennuksia ja piha-alueita sekä muita tiloja ja paikkoja, joissa opetusta annetaan koulupäivän aikana.
1. Yleiset toimintaperiaatteet
Valtion koulukodin koulussa noudatetaan yhteisiä sääntöjä, jotka tukevat oppimista, kasvua ja turvallista koulupäivää. Järjestyssäännöt perustuvat perusopetuslakiin ja jokaisen lapsen perusoikeuksiin. Niiden tavoitteena on huomioida koko yhteisö. Jokainen on velvollinen huomioimaan toiset ihmiset ja noudattamaan hyviä tapoja sekä järjestyssääntöjä.
Oppilaan oikeudet
- Jokaisella oppilaalla on oikeus osallistua turvallisesti opetukseen.
- Jokaisella oppilaalla on oikeus yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun.
- Jokaisella oppilaalla on oikeus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen ja ilmaista mielipiteensä.
- Jokaisella oppilaalla on oikeus opiskeluhuoltoon ja oppimisen tukeen.
- Jokaisella oppilaalla on oikeus maksuttomaan ateriaan.
- Jokaisella oppilaalla on oikeus opetukseen osallistumisen edellyttämiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.
- Jokaisella oppilaalla oikeus maksuttomaan tapaturman hoitoon.
- Jokaisella oppilaalla on edellytysten täyttyessä oikeus koulukuljetukseen ja majoitukseen.
Oppilaan velvollisuudet
- Oppilaalla on velvollisuus osallistua opetukseen, kunnes oppivelvollisuus on suoritettu. Oppilaalla on velvollisuus osallistua lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen ja tehdä opettajan antamat tehtävät huolellisesti kouluajalla ja kotitehtävät vapaa-ajalla. (POL 26 §)
- Oppilaalla on velvollisuus osallistua opetukseen, ellei hänelle ole myönnetty lupaa poissaoloon.
(POL§35) - Oppilaalla on velvollisuus suorittaa tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytyä asiallisesti. Jokainen henkilöstön jäsen ja oppilas käyttäytyy ystävällisesti, reilusti ja toisia kunnioittavasti kaikkia koulun oppilaita ja koulun henkilöstöä kohtaan.
- Jokainen oppilas ottaa toiset huomioon, käyttää asiallista kieltä ja noudattaa hyviä tapoja sekä antaa muille opiskelu- ja työskentelyrauhan. Toisia ei saa lyödä, potkia, haukkua tai sanoa ilkeitä asioita toisille. (POL 35 §)
- Oppilaalla on velvollisuus käyttäytyä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä. (POL §35)
- Kouluyhteisössä tulee huomioida koulun henkilöstön ja oppilaiden yhteiset velvollisuudet yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen toimintakulttuurin ja opiskeluympäristön luomiseksi. (POL §35)
2. Turvallinen opiskeluympäristö
Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen, rauhalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön (POL 29
Kouluyhteisössä tulee käyttäytyä asiallisesti, noudattaa hyviä tapoja ja tervehtiä. Kaikissa tilanteissa tulee käyttää asiallista kieltä. Kouluyhteisössä tulee huolehtia tavaroista, ympäristöstä ja omasta itsestä.
Oppilaiden tulee kunnioittaa kohtaamiaan henkilöitä, noudattaa henkilöstön ohjeita ja ottaa huomioon toisten työrauha. Kiusaaminen, väkivalta ja häiritsevä käytös ovat kiellettyjä.
3. Puhelimen käyttö ja viestintä
Koulupäivä on puhelinvapaata aikaa laitoksen alueella. Oppilas voi jättää puhelimen asuinyksikköön ennen koulupäivän alkua. Oppilas luovuttaa puhelimensa koulun henkilöstölle tullessaan koulun tiloihin. Puhelinta säilytetään sovitussa lukollisessa kaapissa. Oppilas saa puhelimen takaisin koulupäivän päätteeksi. Koulupäivän aikana puhelimen hallussapito ei ole sallittua.
Rehtorin suullisella luvalla tai kirjallisella päätöksellä oppilaalle voidaan osoittaa lupa käyttää mobiililaitetta, mikäli se on perusteltua oppilaan terveydentila huomioiden. Tapauskohtaista suullista lupaa ei tarvitse kirjata oppilastietoihin. Pitkäaikainen kirjallinen lupa, esimerkiksi koko lukuvuoden kattava lupa terveydellisistä syistä, kirjataan koulun käytössä olevaan Primus -oppilastietojärjestelmään.
Välttämättömissä tilanteissa oppilas voi soittaa puhelun koulun henkilöstön puhelimesta tai hänelle järjestetään mahdollisuus käyttää omaa puhelintaan perustellusta syystä. Perusteltu syy voi olla: puhelu huoltajalle oppilaan sairastuessa tai muu kiireellinen yhteydenottoa vaativa hätätilanne. Luottamuksellinen viestintä turvataan perustuslain 10 §:n mukaisesti.
4. Kielletyt esineet ja aineet
Perusopetuslain 29 §:n mukaan kouluun ei saa tuoda eikä koulupäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta. Näitä ovat esim. alkoholi, tupakkalain tarkoittamat tupakkatuotteet, huumausainelain tarkoittamat huumausaineet tai muita vaarallisia aineita. Kouluun ei saa tuoda tai koulussa ei saa pitää hallussa järjestyslain 10 §:ssä mainittuja vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai esineitä, jotka haittaavat koulutyötä tai vaarantavat turvallisuutta.
5. Opetukseen osallistuminen ja tuki
Oppilaalla on oikeus opetukseen ja ohjaukseen jokaisena työpäivänä (POL§30). Perusopetuslaki edellyttää, että huoltaja huolehtii lapsensa oppivelvollisuuden suorittamisesta (POL §26). Jos oppilas ei osallistu opetukseen esimerkiksi puhelimen käyttämisen vuoksi, asiasta keskustellaan välittömästi oppilaan ja asuinyksikön kanssa. Jatkotoimenpiteet arvioidaan moniammatillisesti.
6. Poissaolojen seuranta ja koulunkäyntikyvyn tukeminen
Koulussa seurataan poissaoloja. Mikäli poissaoloja kertyy 30 tuntia, käynnistetään koulunkäyntikyvyn tukemisen mallin mukainen toiminta koulun aloitteesta. Moniammatillinen tiimi laatii lapsikohtaisen suunnitelman tuen järjestämiseksi (POL 62 §, 65 §).
7. Kasvatuksellinen ohjaus ja kurinpito
Oppilasta ohjataan kasvatuskeskusteluilla ja johdonmukaisella arjella.
Kurinpidolliset toimet toteutetaan perusopetuslain mukaisesti. Opetusta häiritsevälle, muuten koulun järjestystä rikkovalle tai vilpillisesti menetelleelle oppilaalle voidaan määrätä perusopetuslaissa säädetty kurinpitotoimi tai ojentaa häntä perusopetuslaissa tarkoitetuilla tavoilla. Oppilaita kohtaan voidaan käyttää vain perusopetuslaissa säädettyjä turvaamistoimenpiteitä, huomioiden teon laatu sekä oppilaan ikä ja kehitystaso.
Koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta oppimisympäristössä tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.
Oppilas syyllistyy rikkomukseen, jos hän ei noudata henkilökunnan antamia ohjeita tai koulun järjestyssääntöjä, käyttäytyy sopimattomasti tai ei noudata velvollisuuksiaan. Opettaja ohjaa rikkomukseen syyllistynyttä oppilasta keskustelemalla.
Sen lisäksi kouluissa on käytössä perusopetuslaissa ja -asetuksessa säädetyt kurinpitotoimet. Näitä ovat kirjalliset selvitykset, opettajan puhuttelu, rehtorin puhuttelu, kasvatuskeskustelu, luokasta poistaminen, opetuksen epääminen jäljellä olevan koulupäivän ajaksi, jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen koulusta.
Järjestyssääntöjen rikkomisen seuraamuksista ollaan yhteydessä aina asumisyksiköiden ohjaajiin tai erityistyöntekijöihin ja asiat käsitellään tarvittaessa verkostopalavereissa (hoitotiimi). Lisäksi kirjaamista edellyttävät tapahtumat ja seuraamukset kirjataan sähköiseen Wilma-järjestelmään, josta myös huoltaja saa tiedon. Tarvittaessa ollaan yhteydessä viranomaisiin.
8. Oppilaiden osallisuus
Oppilaita kuullaan järjestyssääntöjen laatimisessa ja päivittämisessä. Koulussa toteutetaan toiminnallisia välitunteja ja osallisuutta tukevia käytäntöjä. Oppilaat osallistuvat välituntitoiminnan suunnitteluun.
9. Järjestyssääntöjen seuranta ja päivittäminen
Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä kuullen koulun henkilöstöä, oppilaita ja Valtion moniammatillista henkilöstöä. Koko koulun henkilöstö ja oppilaat sitoutuvat noudattamaan näitä järjestyssääntöjä ja edistämään yhdessä turvallista ja viihtyisää koulupäivää. Huoltajat tukevat koulun oppilaiden koulun järjestyssääntöjen noudattamista ja turvallista ja viihtyisää koulupäivää.
Järjestyssäännöt ovat nähtävissä koulun kotisivuilla sekä ilmoitustaululla. Järjestyssäännöt käsitellään oppilaiden kanssa lukuvuosittain ja niistä tiedotetaan huoltajia. Järjestyssäännöt tarkistetaan säännöllisesti.
Järjestyssäännöt on laadittu OPH ohjetta mukaillen.
Järjestyssäännöt on hyväksytty Valtion koulukodin johtokunnan kokouksessa 16.6.2025.
Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa 1.8.2025 alkaen.