Kaisa Tammi toimii valtion lastensuojeluyksiköiden johtajan viransijaisena vuoden 2024 Kaisa Lepolan ollessa virkavapaalla.
Kaisa on koulutukseltaan psykologi ja tehnyt työuransa Rikosseuraamuslaitoksessa erilaisissa tehtävissä. Hän on toiminut johtamistehtävissä 2000- luvun alusta alkaen. Rikosseuraamuslaitoksessa Kaisalla on ollut erityisenä mielenkiinnon kohteena naiset rikoksentekijöinä ja lasten ja perheiden kysymykset. Sitä taustaa vasten hyppy valtion lastensuojeluyksiköiden johtajan tehtäviin ei ollut niin pitkä.
Kaisa on innostunut mahdollisuudesta tutustua lastensuojelukenttään ja erityisesti koulukodeissa tehtävään työhön. Nuoren ihmisen auttaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen on yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, yksilötason vaikutuksista puhumattakaan, Kaisa sanoo näkemyksenään valtion koulukodeissa tehtävästä työstä.