Suomen Koulukotien Kulttuuriyhdistys järjestää vuosittain yhdessä jonkun koulukodin kanssa kulttuuripäivän koulukotien nuorille. Tänä vuonna päivän järjestelyistä vastasi Sippolan Koulukoti ja paikkana oli upea taidekeskus Antares ihan naapurustossa, heiltä saimme asiantuntija- apua näyttelyn järjestelyihin.
Päivillä oli esillä upeita, vaikuttavia ja erilaisia töitä kolmen eri koulukodin nuorten tekemänä, edustettuina olivat isäntäkoulukodin lisäksi Vuorela ja Sairila. Mukana oli readymade- ja korutaidetta, tekstiiliveistos, kässä-aktivismia edustava työ, opetustaulu tyyppisiä tarkkoja vaativia töitä, sarjakuvamaista piirtämistä, impressionistisia töitä ja vaikka mitä muuta vielä lisäksi.
Näyttelyyn oli kutsuttu mukaan tekijöiksi ja kokijoiksi kaikki valtion koulukodit sekä yhdistyksen jäsenyhteisöt, Lausteen perhekuntoutuskeskus ja Pohjolakoti. Palautetta nuorille taiteilijoille antoi tekstiili- ja ympäristötaiteilija Sanna Majander.
Päivä oli antoisa ja hieno kokemus niin nuorille kuin aikuisille.