Pitkä odotus palkittiin Sippolassa – Koulukotibussiturnee vihdoin täällä

Pitkä odotus palkittiin Sippolassa – Koulukotibussiturnee vihdoin täällä 2022

Koronan tuomat rajoitukset saivat aikaan sen, että koulukotibussiturneen pääsi suuntaamaan Sippolan koulukotiin vasta toukokuun lopulla. Olimme kuulleet jo muista koulukodeista päivän sisällöstä ja oppilaatkin olivat kuulleet kavereiltaan mitä olisi odotettavissa. Joten odotuksen olivat kaikilla korkealla, kun bussi viimein kaarsi Sippolan isolle parkkipaikalla kauniina toukokuisena lauantaina.


Odotukset palkittiin


Pitkä odotus palkittiin ja päivä eteni kaikkien osalta hienosti. Samaan tapaan kuin muissakin, Sippolassa bussi toi paikalle Helsingin poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan ja nuorisoryhmän edustajia, Helsingin kaupungin lastensuojelun Toivo-tiimiläisiä, Aseman Lapset ry:n Ripa-hankkeen, Walkers-Bussin, katusovittelun, Pasila-hankkeen, Friends hankkeen ja Palvelujen pirunpolskasta nuorten nuotteihin tutkimushankkeen väkeä, rap-muusikko Stepan ja ohjaaja Pete ”Hende” Niemisen, joka veti graffitti-pajaa. Kouvolan poliisin ennalta estävän ryhmän Janne ja Matti tulivat myös paikalle. Mukana oli heidän rovaniemeläinen kollega.


Hieno päivä alkoi NyGen esiintymisellä


Päivään meidät johdatteli rap-artisti NyGe. Hän räppäsi meille laitokseen sijoitetun nuoren elämästä ja nuoren elämästä yleensä. NyGen puhuttelevan esiintymisen jälkeen vierailijan lähtivät sovittuja pajoja pitämään, jossa oppilaat kiersivät tai erityisen huolenpidon osastoilla ”pajat tulivat oppilaiden luo”. Sippolassa Stepan vetämä rap-paja sai vahvistusta NyGestä. Henden graffittipaja ehti kiertää kaikki kuusi ryhmää.


Haastavia keskustelijoita


Sippolan oma väki sai seurata ja olla myös läsnä hienoissa kohtaamisissa ja keskusteluissa nuorten kanssa. Sippolan nuoret havaittiin hyviksi keskustelijoiksi. He haastoivat aikuiset tiukkaan dialogiin. Heillä on pystyvyyttä ja kyvykkyyttä tuoda omia näkemyksiään esiin ja sitä pitäisi osata ruokkia. Nuoret toivat esiin tosi hienoja asioita itsestään. Kohtaamisissa ja keskusteluissa tärkeintä oli luottamuksen löytyminen ja arvostava kohtaaminen. Kiteytyksen lainaan oppilaan sanoja: ”Ei meitä voi laittaa samaan nippuun vaan jokainen pitää nähdä omana itsenään”. Päivän viimeisistä pajoista eivät malttaneet lähteä aikuiset eikä kaikki nuoretkaan.


Paljon ilon ja liikutuksen kyyneliä


Päivän päätteeksi pidetyssä puhepiirissä summattiin Sippolan bussiturneepäivän saldo. Onnistumisen ilon ja liikutus siitä mitä nuoret meille antoivat sai monen aikuisen silmät kostumaan. Meille sippolalaisille päivä oli muistutus yhteistyön voimasta, rohkeudesta mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja iloisista ilmeistä niin nuorilla kuin aikuisilla.


Ja kaikki tietysti toivovat, että koulukotibussiturnee jatkuu.