Kasvatustieteiden maisteri Matti Salminen on omilla teoillaan ja valinnoillaan osoittanut sitoutuneisuutta lastensuojelutyöhön ja sen kehittämiseen. Matin koulukotiura alkoi vuonna 1983, hänen toimiessaan harjoittelijana Yläneen koulukodilla. Aloittaessaan Sippolan koulukodin apulaisjohtajan tehtävät vuonna 1988 hän ei varmasti aavistanut, mitä kaikkea vuodet tuovat tullessaan. Henkilökohtaisen kasvun rinnalla kasvoivat vastuut ja tehtävät. Vuosiin on sisältynyt paljon työtä ja vaikuttamista valtion koulukotien hyväksi sekä kansallisen ja kansainvälisen lastensuojelutyön eteenpäin viemisessä, mielenkiintoisia kohtaamisia ja tapahtumia.
Matti jää eläkkeelle valtion lastensuojeluyksiköiden johtajan virasta, johon hän siirtyi Sippolan koulukodin pitkäaikaisesta johtajan virasta. Lastensuojeluyksiköiden johtajana hän on tehnyt uraauurtavaa työtä viran ensimmäisenä hoitajana.
Työn ohessa löytyi rakas juoksuharrastus, joka on kuljettanut miestä eri puolille maailmaa. Nuoruuden innostus musiikkiin on tuonut rauhaa ja lepoa ajoittain vaativankin arjen keskelle. Toivotaan, että eläkepäiviä ohjaavat harrastukset, perhe ja mökkeily.
Näin me työkaverit ajattelemme esimiehestämme, mutta kysytäänpä häneltä itseltään.
Mitkä ovat päällimmäiset ajatuksesi pääosin lastensuojelun parissa tekemäsi työuran nyt päättyessä?
Päällimmäisenä varmaankin on iso helpotus. Olen kokenut työhöni sisältyvän suurta vastuuta. Yhteiskunnan huostaan otettujen lasten hoitoon, huolenpitoon ja opetukseen liittyvien palveluiden järjestämisessä on erityisen suuri eettinen vastuu, mutta tietysti myös monenlaista käytännön ja taloudellista vastuuta.
Ehkä toinen päällimmäisistä ajatuksista liittyy jonkinlaiseen uteliaaseen odotukseen. Olen tehnyt töitä hyvin normaalisti viimeiseen päivään asti enkä ole erityisemmin ehtinyt – ehkä en isommin halunnutkaan – valmistautua muutokseen. En sitä pelkää, vaan päinvastoin otan innolla vastaan ”uuden normaalin”.
Mitä työ on sinulle antanut?
Valtavan paljon… Mutta, jos mainitsen ehkä sen tärkeimmän: se oppi mitä olen vuosien varrella saanut lapsilta, työtovereilta ja monilta työn puitteissa kohtaamiltani ihmisiltä on ollut minulle se todellinen korkeakoulu, joka on niin kasvattanut kuin opettanut minua uskomattoman paljon. Voisin mainita noista ihmisistä joukon ”professoreja”, jotka ovat minua ehkä eniten tällä oppimisen tiellä auttaneet, mutta lopulta kaikki vuorovaikutussuhteet ovat tässä mielessä merkityksellisiä – ”laadusta” riippumatta – joten kiitos kuuluu tasaisesti kaikille!
Mitä nyt sitten on edessä?
Sitä kysyn itsekin – monia asioita, osa tuttuja mutta myös jotain uutta! Varmaa on se, että nyt on enemmän aikaa liikunnalle, luonnolle ja musiikki-/kulttuuriharrastuksille. Minulla on itselleni tärkeä ja arvokas muusikoiden ja musiikinharrastajien kansainvälinen ystäväverkosto, jonka seurassa – virtuaalisesti ja muutoin – tulen viettämään aikaa. Yksi lupaus tulevista tekemisistäni voisi liittyä ilmastomuutoksen vastaiseen työhön, vähintään nyt oman elämän osalta. Ynnä muuta… katsotaan, mitä erilaisista ideoista alkaa kehittyä.
Kiitos Matti, me töitä jatkavat yritämme vaalia Sinun osoittamaa vastuullista ja eettistä esimerkkiä ja toivotamme Sinulle vielä tässäkin yhteydessä mukavia eläkepäiviä!
